torstai 12. marraskuuta 2015

Šmarna gora

Torstai-iltoja vaan kaikille!

Olen ollut jo yli viikon Sloveniassa, aika menee kyllä nopeasti. Kun tekemistä riittää, ajankulua ei edes huomaa. Eilisestä ja tästä päivästä on taas niin paljon kerrottavaa - nimenomaan mielenkiintoisten aktiviteettien ansiosta. Aloitetaanpa eilisestä työpäivästä: minut siirrettiin eilisen ajaksi samassa koulurakennuksessa sijaitsevan erityispäiväkodin puolelle, sillä työparinani toimiva opettaja on ollut tällä viikolla sairaana. Jännitin poikkeustilannetta etukäteen, sillä 4-6-vuotiaissa ja 8-12-vuotiaissa lapsissa on varsinkin erityislapsista puhuttaessa aivan valtavia eroja. Lisäksi en tiennyt yhtään, miten kommunikoisin niin pienten lasten kanssa, joilta ei englannin kielen taidon lisäksi löydy välttämättä kykyjä tulkita sanatonta viestintää. Aamulla olinkin hieman hämmentynyt, kun lapset vain puhuivat minulle sloveeniksi ja tuijottelivat, enkä oikein tiennyt, miten toimia. Hankaluudet saivat kuitenkin väistyä tieltä nopeasti, sillä poikavaltaisessa pienryhmässä meno yltyi nopeasti leikkimiseksi ja pelaamiseksi, johon ei yhteistä kieltä juuri tarvittu. Pelasin ihanien pikkupoikien kanssa jotakin pupu-porkkana-peliä ja sellaista peliä, jossa rei'illä täytetty torni / "palmu" lävistettiin tikuilla. Sitten sinne tiputettiin yläkautta apinoita, jotka jäivät kiemuroista hännistään roikkumaan tikkuihin. Pelissä heitettiin noppaa, joka kertoi pelaajalle, minkä värisen tikun hän vetää pois tornista, ja sitten katsottiin, montako apinaa tippui mukana. Olen pelannut kyseistä peliä lapsuudessani, joten mulla nousi nostalgiset fiilikset pintaan. Leikimme poikien kanssa myös pingviinifiguureilla jotain epämääräistä sotaleikkiä, jossa pingviinit pakenivat ampujia. Lapsista oli erityisen hauskaa, kun piilotin omat pingviinini esimerkiksi selkäni taakse tai laitoin ne kurkkimaan lasten olkapäiltä. Juteltiin poikien kanssa myös autoista lastentarhanopettaja tulkkinamme, mikä oli tosi suloista. Jännitin siis ihan turhaan kommunikointia pikkulasten kanssa, sillä se meni jopa paljon luontevammin kuin isompien muksujen kanssa!

Good Thursday evening, everyone!

I have been in Slovenia for over a week, time runs fast. When I have so much to do, I don't even see how time goes on. I have lots of things to tell about yesterday and today - that's because of interesting activities. Let's start from yesterday at work: I was moved into special kindergarten which is in the same building with the school I'm job-ob-learning at. The reason for that was that the teacher, who was supposed to be my partner at work, had become ill during this week. I was nervous about the special situation, because there are lots of big differences between 4-6 years old children and 8-12 years old children, specially when talking about kids with specialities. In addition, I didn't really know how to communicate with little kids, who have no skills of English or nonverbal communication. In the morning I was kind of confused when the children just kept talking to me in Slovene and staring at me. I didn't know what to do. Those problems were faded away fast, because the small group full of boys started to play with toys and games, and we didn't need any common language anymore. I played some bunny-carrot-game with lovely little boys. We also played a game that included a tower / "palm tree" full of holes and that was stroke with sticks. We dropped monkeys through the tower and they stayed to hang on the sticks with their frill tails. In the game we throwed the die that showed the colour of the stick that should be taken off the tower. Then we counted, how many monkeys were dropped during taking the stick out. I have played the same game as a child, so I felt quite nostalgic. We also played some kind of war with penguin figures, that were running away from shooters. The little boys found it absolutely funny when I hided my penguins behind my back or put them peeping on kids' shoulders. We also talked about cars with the boys, the kindergarten teacher interpreting, and it was very sweet. So, it was useless to worry about communication; I did even better with little children comparing to older ones!




Yllä olevassa kuvassa näkyy mun tekemä rintaneula. Niitäkin askarreltiin päiväkotilasten kanssa ja niistä tuli kyllä aika kivoja! Koska alle kouluikäiset erityislapsetkin kykenevät tekemään tuollaisia, suosittelen muitakin lasten parissa työskenteleviä kokeilemaan. Työvaiheet ovat helpot:
1) Kokoa 3-4 eri kokoista kangaspalaa päällekkäin niin, että isoin pala jää alimmaiseksi ja pienin päällimmäiseksi. Ompele muutamalla yksinkertaisella ompeleella palaset yhteen. Muista päätellä!
2) Koristele esimerkiksi akryylisillä timanteilla tai kukkasilla. Kiinnitä ne haluamaasi kohtaan kuumaliimalla. Liimaa taakse hakaneula ja kiinnitä paitasi rinnuksille liiman kuivuttua.

The picture above is a brooch made by me. We supplied those with children in kindergarten and I found that really fun! I recommend all adults working with children to try this, because even the special kids under age of seven are able to do it. The instructions are easy:
1) Put 3-4 pieces of different sizes of fabric one on the other. The biggest one should be under and the smallest one on the top. Sew them together with a few simple stitches. Remember to fasten off!
2) Decorate with acrylic diamonds or flowers, for example. Join them to the place you want with hot-setting adhesive. Glue the safety pin behind and stick your brooch to your shirt after the glue has gone dry.




Lasten kanssa syötiin välipalat ja käytiin vielä läheisessä leikkipuistossa ennen mun työpäivän päättymistä. Mulla jäi kyllä todella hyvä mieli päivästä, väsymyksestä huolimatta. Nukkumatti on jostain syystä feidannut mut neljänä viime yönä. Osasyynä kyllä taitaa olla mun typerä tapa alkaa ylianalysoida asioita pääkopassani keskellä yötä.

Väsymys otti vallan suunnatessani suoraan töistä italialaiseen ravintola Favolaan syömään. Tilasin margaritapizzan ja kokista, sekä jälkiruoaksi latte macchiaton. Jo valmiiksi unelias neiti söi itsensä niin kylläiseksi, ettei ollut pysyä hereillä paluumatkalla asunnolle. Se oli sellaista puolikasta unissaankävelyä. On kyllä pakko kehua tuota ravintolaa: en ole koskaan saanut yhtä hyvää palvelua enkä yhtä hyvää pizzaa. Eräs varsin karismaattinen miestarjoilija otti minut omakseen jo astuessani täpötäyteen ravintolaan ja palveli minua henkilökohtaisesti alusta loppuun. Hän kutsui minua "honey bunnyksi" ja antoi alennustakin annoksestani. Vaikka ravintola oli todella hieno ja suurin osa asiakkaista oli pukuihin pukeutuneita bisnesmiehiä ja -naisia, kookas pizzani maksoi vain 6,50 euroa ja kahvikin reilun euron. Suomessa tuota kutsuttaisiin varmaan harmaaksi taloudeksi :D
Anyways, annan ravintola Favolalle täydet viisi tähteä! *****

Children ate some snack and then we went to the playground nearby, before I had done my day at work. I left the kindergarten with a smile on my face, no matter how tired I actually was. The sandman has stood up me for the past four nights. One possible reason for that might also be the stupid habit of mine to begin overanalyze things inside my head in the middle of the night.

I got more sleepy when I went to the Italian restaurant Favola right after work. I ordered margharita pizza and Coke, latte macchiato for dessert. Already tired girl ate herself so full that the way from restaurant to the apartment was too sleepy to walk. It was like half-sleepwalking. I really have to praise the restaurant: I have never had that brilliant service or pizza. A waiter full or charisma took me as his own when I walked into crowded restaurant and served me personally all the time. He called me "honey bunny" and even cheapened the price of my portion. Even though the restaurant was very classy and most of the customers were dressed on suits, my big pizza costed only 6,50 euros and coffee was a bit over one euro. That would be called as black market in Finland! :D Anyways, I give the perfect five stars to the restaurant Favola! *****






Loppupäivä menikin levätessä ja opintojen rästihommia tehdessä. Juttelin myös Skypessä vanhempieni, siskoni ja avomieheni kanssa. Eilinen oli ennen nukkumaanmenoa oikein hyvä päivä.

The rest of the day was resting and doing some school assignments. I also talked with my parents, sister and partner in Skype. Yesterday was really good day until the sleeping time.


Tänään oli todella hankala aamu, sillä meinasin ekojen tuntien aikana nukahtaa pystyyn. Kylmän kahvikupillisen jälkeen virkosin hetkeksi ja sain loput oppitunnit suoritettua kunnialla. Olin tänään viime torstain tapaan neljäs- ja viidesluokkalaisten kanssa, opiskeltiin mm. englantia ja maantietoa. Muissa oppiaineissa toimin sivustaseuraavan valvojan roolissa, mutta englannin tunnilla pääsin keskustelemaan ja ohjaamaankin oppilaita. Koen, että minut on otettu todella hyvin vastaan niin opettajien kuin oppilaidenkin toimesta. Tänäänkin eräs poika ilmoitti haluavansa kanssani naimisiin, miten söpöä :)

This morning was hard, because I almost fell asleep during the first lessons. After a cup of cold coffee I regained consciousness for a moment and did well for the rest of the day. As last Thursday, I worked with fourth and fifth graders, we studied English and geography for example. In other lessons I worked as an observer, but in English lesson I got to have some conversations and helped kids. I feel like the whole school with teachers and pupils have accepted me very well. Today I heard that one boy wants to marry me, how cute :)




Työpäivä päättyi aikaisin ja koukkasin läheisen kebab-pizzerian kautta kämpilleni. Neljän euron rullakebab maistui uskomattoman hyvältä nälkäisen ja väsyneen päivän päätteeksi. Tiedän, ruokailutottumukseni täällä eivät kuulosta kovin terveellisiltä, mutten oikein jaksa tehdä itse ruokaa. Sitä paitsi jos ulkona syöminen on näin halpaa, miksi edes vaivautua? Kahdelta Samo tuli hakemaan minut kohti suurta extremeseikkailua, jollaista en osannut arvatakaan...

Day at work ended early and I bought food from kebab-pizzeria on my way to apartment. The 4 euros roll of kebab tasted unbelievable good after hungry and tired day. I know, my diet here doesn't seem healthy, but honestly, I don't really care about cooking for myself here. Moreover, if eating in restaurants is that cheap, why even try? At two o'clock Samo came to pick me up for a big extreme adventure I couldn't even imagine...





Vaellettiin lähes 700 metriä korkean Šmarna gora -vuoren huipulle! Ajattelin aluksi, ettei se nyt niin ihmeellistä voi olla, mutta parin sadan metrin jälkeen tein jo kuolemaa. Todella jyrkkä ja vaikeakulkuinen maasto kivineen ja puunjuurineen olikin minulle valtava haaste, varsinkin ne korkeimmat harppaukset pienille ja lyhyille töppösilleni. Tennarit, farkut ja hengittämätön pitkähihainen paita eivät ainakaan helpottaneet asiaa. Hikoilin ja hengästyin sitä enemmän, mitä korkeammalle päästiin. En muista, milloin olisin viimeksi tehnyt jotain noin rankkaa! Tuo kävi ihan raskaasti kuormittavasta treenistä! Syytän parin kuukauden taukoa saliharrastuksestani sekä jyrkkään vaellukseen sopimatonta ruumiinrakennettani, tai sitten mulla on vain yllättävän huono kunto. Mitään en myönnä, heh. Ylpeyden ja euforisuuden tunne oli aivan suunnaton, kun päästiin vihdoin ja viimein perille. Ja ne maisemat, oih! Ihan huikea kokemus! Samo palkitsi meidät virkistävillä juomilla, ihailtiin tovi alhaalla avautuvia maastoja, kaupunkia ja jokea aurinkotuoleista ja sitten palattiin takaisin maan kamaralle. Paluumatka olikin huomattavasti helpompi reissu... En voi kuin kiittää Samoa jälleen kerran hänen tarjoamastaan ainutlaatuisesta elämyksestä :)

We hiked to the top of the mountain called Šmarna gora, almost 700 metres high. At first I thought that it's going to be a piece of cake, but after 200 metres I was about to die. The steep and rough roaded ground with stones and roots was a huge challenge for me, specially the highest strides when thinking of my small and short feet. Canvas shoes, jeans and unrespiring longsleeved shirt didn't help at all. The higher we got, the more I sweated and got out of breath. I don't even remember the last time doing something that hard! It was like a hard training! I put the blame on my few months break from gym and on my body that is unsuitable for hiking. Or then I just have bad physical motion. I admit nothing, hahah. The feelings of pride and euphoria were totally enormous when we finally got to the top. And the landscape, oh! What an incredible experience! Samo rewarded us with refreshing drinks, we had a moment for admiring the grounds, the city and the river by sitting on deck chairs, and then we got back down. The way back was considerably easier... I can only thank Samo again for offering this kind of unique experience :)





Vuorelta sain kyydin takaisin asunnolleni viiden jälkeen, ja siitä asti olen enemmän tai vähemmän kirjoitellut tätä postausta. Miten tähänkin aina uppoaa iltaisin useita tunteja? Ainakaan unesta ei pitäisi tänä yönä olla kuitenkaan puutetta, olen fyysisesti niin loppu. Huomenna onkin jo perjantai, jonka pyhitän jälleen kerran suomalaisille suosikkisarjoilleni, musiikille, levolle ja viinille. Lauantaina on seuraavan retken aika. Siihen asti, moikka ja hyvät yöt!

- Petra -

I got a ride from mountain to apartment after 5 PM. Since that I've been writing, less or more, this blog post. I wonder, how does it always take so much time of my evenings? Well, at least I should get sleep tonight, because I'm physically dead tired. Tomorrow it's Friday again, and I'm going to devote it for my favorite tv-series, music, rest and wine. The next expedition will be on Saturday. Till that, goodbye and nighty nighty!

- Petra -

2 kommenttia:

  1. Wuhaa, mielenkiintoista. Kiitti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vain, kiitos aktiivisesta lukemisesta ja kommentoimisesta!

      Poista