Vajaan puolentoista tunnin ajomatkan päässä Ljubljanasta itään sijaitsee Slovenian toiseksi suurin kaupunki Maribor. Suuntasimme sinne tänään Samon kanssa iltapäivällä työpäiväni jälkeen. Jo itse matka moottoritietä pitkin oli mulle valtaisa elämys vuoristomaisemineen - myös paluumatkalla pilkkopimeässä, kun vuorten rinteillä sijaitsevissa taloissa paloivat valot, jotka muodostivat uskomattoman kauniin valomeren tähtien kanssa. Lisäksi Sloveniassa on käytössä moottoritiemaksut, joten tasaisin väliajoin oli hidastettava vauhtia ja ajettava kameralla varustetun sillan alle. Kameravalvonnalla siis varmistetaan, että jokaisen moottoritiellä kulkevan auton tuulilasista löytyy maksutositteena toimiva tarra. En ole koskaan ennen kuullutkaan moisesta!
Good evening and greetings from Maribor!
Under 1,5 hours away from Ljubljana there is the 2nd largest city of Slovenia, Maribor. We drove there with Samo after my day at work today. A trip on motorway itself was a huge experience to me because of the view with mountains - also when we were coming back home: the houses located on slopes of the mountains had lights on and they looked unbelievable formed as a "sea of lights" with the stars in the darkness. In addition, you have to pay for driving on motorway, so we had to reduce speed a few times and drive under the bridges with cameras. Camera surveillance makes sure that each car on the motorway has the sticker on its windscreen that proves about paid fee. I have never heard about convention like that!
Perille päästyämme meillä oli noin tunti aikaa käydä läpi kaupunkia ennen pimeää. Ihastuin Mariboriin jo heti alkumetreillä, sillä joki ja sillat olivat upeaa katsottavaa. Joessa uiskenteli useita joutsenia ja sorsia, joista räpsin paljon kuvia. En muista, milloin olisin viimeksi päässyt noin lähelle joutsenta. Joen varrella sijaitsevan kaupungin arkkitehtuuri henki historiaa, mutta sieltä löytyi myös uusia ja moderneja rakennuksia, sekä useita baareja ja ravintoloita. Kävimme myös katsomassa ennätyskirjaan asti päässyttä, yli 400 vuotta vanhaa viiniköynnöstä Stara Trtaa. Se on siis virallisesti maailman vanhin viiniköynnös, joka toimii tärkeänä kulttuurimonumenttina Mariborille. Juuri ja juuri pimeän laskeuduttua tsekkasimme vielä keskustan aukion patsaineen, jonka jälkeen matkamme jatkui läheiseen kauppakeskus Europarkiin. Löysin sieltä taas New Yorkerin, joka vei minut taas mukaansa... Ostin TAAS housut. (Mutta kun ne maksoivat vain 14 euroa...) Voi mua. No, pääasia on se, että tehtiin todella onnistunut reissu ja löysin uuden suosikkikaupunkini. Sääli vain, etten asu siellä. Suurkiitokset henkilökohtaiselle matkaoppaalleni, joka jaksaa ajeluttaa minua paikasta toiseen ja olla matkaseuranani. Muuten olisi kyllä todella yksinäistä ja avutonta tällä mimmillä...
When we arrived, we had about an hour to go through the city before the darkness. I already had a crush on Maribor at the beginning, because the river and the bridges were fantastic. There were many swans and ducks swimming in the river and I took a lot of photos of them. I don't remember, when was the last time I saw a swan that close. The architecture of the city by the river exudes history, but there were also many new and modern buildings, and bars and restaurants. We went to see the 400 years old grapevine tree (Stara Trta) that has reached its place in the Guinness World Records -book. So, it's officially the oldest vine in the world, and it's very important culture monument for Maribor. Right after the sunset we checked the square of the centre with the statues, and then we walked to the shopping mall Europark, located near the centre. I found New Yorker, again, and I bought pants, AGAIN. (But they costed only 14 euros...) Poor me. Well, the main thing is that we had really good trip and I got a new favorite city. The sad truth is, I don't live there. Biggest thanks to my personal travel guide, who has enough strength to drive me around the country and to be there as my travel companion. This girl would be very lonely and helpless without him...
Loppuun vielä muita kuulumisia!
Sunnuntaina Suomessa vietettiin isänpäivää ja oma perheenikin vietti sitä keskenään, ilman minua. Oli vähän haikea fiilis viettää tärkeää perhejuhlaa yksin. Olenkin potenut tavallista enemmän koti-ikävää parina viime päivänä. Sunnuntai oli muutenkin aika tylsä päivä, sillä lepäsin, kokkailin, tiskasin ja vietin aikaa koneella aika lailla aamusta iltaan. Kävin välissä kuitenkin "virkistävällä lenkillä", joka venähtikin kolme tunnin mittaiseksi tutkimusmatkaksi toiselle puolelle Ljubljanaa. Keli oli jälleen ihanan lämmin ja aurinkoinen, sellainen Suomen toukokuun puoltaväliä muistuttava. Toivottavasti hienot säät suosisivat vielä pitkään.
Eilen alkoi mun ensimmäinen kokonainen työviikko. Päiväni alkoi yhdeksältä, ja mulla olikin rauhallinen aamu ennen kouluun menoa. Koulussa olin ensin tuttuun tapaan nelosluokkalaisten englannin tunnilla. Rohkenin avustamaan oppilaita oma-aloitteisesti ensimmäistä kertaa. Loppupäivä meni kolmannen luokan oppilaiden kanssa. Koen heidät vanhempia oppilaita selvästi suurempana haasteena, sillä valtaosa heistä ei osaa sanaakaan englantia. Lapset ovat myös todella ujoja eivätkä kaikki heistä ole ns. "sinut" diagnoosiensa kanssa. Kontaktin saaminen on siis hyvin vaikeaa. Iltapäivä oli tämän myötä suurimmaksi osaksi sitä, että seurailin sivusta tuntien kulkua. Välillä ystävällinen opettaja tulkkasi minulle, mistä on kyse. Tänään oli oikeastaan sama juttu. Oli kuitenkin todella mielenkiintoista seurata mm. raskausaiheista oppituntia, jossa oppilaat eivät voineet uskoa totuutta siitä, miten lapsi tulee ulos äidistään. Viimeisellä tunnillani pääsin ensi kertaa näkemään ruokailun ja valvomaan tilannetta. Elekielellä leikkimiseksihän se meni, sillä valvonnan alla syövät lapset eivät iästään johtuen ymmärtäneet englantia. Moni tulikin kiinnostuneena kyselemään minulta jotakin sloveeniksi, eikä kaikille ihan tainnut mennä perille, vaikka kuinka yritin elehtiä, etten ymmärrä :D Olen tässä viikon mittaan huomannut, että useimmiten kuitenkin hymyllä, ylöspäin näytetyllä peukulla sekä nonverbaalisella tervehtimisellä pääsee jo pitkälle.
In the end, something else from last days!
Last Sunday was Father's Day in Finland and my family celebrated it - without me. I felt a bit sad about it, because I was alone. I've been homesick for the past few days actually... Sunday was pretty boring day: I rested, cooked, did the dishes and spent time with computer from morning to night. I also went for "refreshing walk" that changed into three hours exploration to the other side of Ljubljana. The weather was lovely warm and sunny again, it reminded me of May in Finland. I hope that the weather keeps being that wonderful.
The start of my first whole week at work was yesterday. My day started at nine o'clock and I had a peaceful morning before walking to school. At first I had an English lesson with fourth graders as usual. I was brave enough to try to help the pupils self-imposedly for the first time. I worked with third graders for the rest of the day. I see that they are bigger challenge for me compared to older pupils, because most of them can't speak English at all. The children are also very shy and not all of them are not aware enough of their diagnoses. That's why it's hard to get the contact with them. Because of that the afternoon for me was mostly just watching. Occasionally the friendly teacher interpreted me what's going on. Today was quite same actually. But I have to say, it was very interesting to follow a lesson about pregnancy, specially when the kids couldn't believe the truth about baby coming out of his mother. In the last hour of my work day I had a chance to see how the lunch time happens and also regulate the situation. For me it was mostly playing with nonverbal signs, because the children couldn't understand English. Many of them came to ask me something in Slovenian language and obviously all of them didn't understand me, when I was trying to explain that I don't speak Slovene :D I have noticed during this week that usually I can do pretty well with only smile in my face, thumbs up and nonverbal greetings.
 |
| Erään oppilaan tekemä kortti :) A card made by a pupil :) |
Kello on jo paljon ja huomenna on luvassa uudet haasteet, sillä työpäiväni menee poikkeuksellisesti päiväkodin puolella. On siis mun aika mennä petiin. Hyvää yötä ja viikon jatkoa kaikille lukijoilleni!
- Petra -
It's getting late and I've got some new challenges tomorrow: my day at work is going to be in kindergarten. So it's my time to go to bed. Good night and have a nice week, each of the readers of my blog!
- Petra -
👍💖
VastaaPoista<3
Poista